Kauhajoen Karhun ja Joensuun Katajan välinen ottelu himmeästä mitalista päättyi kotijoukkue Katajan voittoon 81-59 (42-28). Karhu ei ole vieläkään liigahistoriansa aikana kertaakaan voittanut Joensuussa. Tämänkertaisen pelin ratkaisu oli se, että vierasjoukkueen jalat olivat selkeästi jääneet bussiin ja tempon määräsi Kataja.
Karhu aloitti ottelun erittäin hitaasti. Ensimmäisen neljänneksen kuskin paikalla istunut Kataja ei esittänyt mitään erikoista, mutta vei kuitenkin jakson 19-9. Karhu ei päässyt iskemään parhailla aseillaan, eli nopeilla, jotka lähtevät hyvästä puolustussuorituksesta. Tämä johtui siitä, että pelistä puuttui sekä hyvät puolustussuoritukset, että nopeat hyökäkykset.
Toinen kymmenminuuttinen oli tasaisempi, mutta kuitenkin hienokseltaan kotijoukkueen hallinnassa. Karhun peli oli jotenkin tahmeaa, mahtoiko johtua siitä, että pitkästä aikaa pelattiin alkuperäisellä jenkkikolmikolla Watson-Ford-Bullock.
Ottelua kuvaa hyvin se, että paras pistemies oli Katajan Dan Coleman, 14 pistettä. Kaikkiaan pistemiehiä löytyi Katajalta 10 ja Karhulta 9. Mitään dominointia ei siis nähty kenenkään taholta, vaan tasaista suorittamista usealta pelaajalta. Kaksi joukkuetta vastakkain ja kotijoukkue oli parempi.
Vaikka Kauhajoki voitti kolmannen neljänneksen pisteellä, ei voittajasta oikeasti ollut epäselvyyttä. Kauhajoen hienot fanit kyllä pitivät meteliä jäähallissa, mutta sekään ei auttanut. Kataja heitti kolmosistaan puolet sisään ja voitti levypallot 41-31. Tämä riitti vierasjoukkueen lannistamiseen tällä kertaa.
Korisliigakauden sijoitus oli Karhun osalta neljäs, joka on kuitenkin parannusta edellisiin vuosiin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja mikäli runkomiehistö säilyy kohtuu pienin muutoksin, on jatkaminen ja eteenpäin meneminen helpompaa. Taustat joukkueella on kunnossa ja faneista ei voi muuta tämän illan jälkeen sanoa, kuin että parasta A-luokkaa. Kyllä tämä tästä.
Ottelun tilastoja: basket.fi
|