Karhu eteni mitalipeleihin |
|
|
| Tunteikas peli on takanapäin ja Karhu vei sarjan 3-1. |
Karhu aloitti ottelun vahvasti, Pyrintö tuli yhtä vahvasti toiselle neljännekselle. Puoliajalle mentiin tasoissa ja loppupeli pelattiin hyvin tasaisesti. Siinä ottelu pähkinänkuoressa. Tunteiden kirjo kävi kuumana ja tunnelma oli erittäin hyvä. 86-78 (39-39) lopputulos sinetöi Kauhajoen pääsyn mitalipeleihin ensimmäistä kertaa seuran historiassa.
Kauhajoki antoi todellisen myrskyvaroituksen heti pelin alkuun. Kaikki onnistui ja puolustus oli tosi hyvää. Ilkka Vuori oli varma kahdenpisteen heitoissa ja täydellinen vapariviivalta. Myös J’Nathan Bullock hyökkäsi hyvin. 29-14 on aika kova yhden neljänneksen saldo.
Ja ettei kehuttaisi vain kotijoukkuetta, niin Pyrintö teki toisella täsmälleen saman Karhulle ja vei jakson 10-25. Näin ei ollut puhettakaan siitä, että peli olisi liian aikaisin ohi. Damon Williams nousi isosti esiin jo ottelun alkuvaiheissa. Puoliajalle mentiin tasatilanteessa.
Peliä oli pelattu 20 tiukkaa minuuttia ja tasainen tilanne jännitti kauttaaltaan runsaslukuista yleisöä. Kolmas neljännes pelattiin Pyrinnön yhden pisteen komennossa, joten paljoa helpotusta ei kenellekään suotu. Giordan Watson astui pikkuhiljaa parrasvaloihin, mitä pidemmälle peli meni. Joukkueelle on suuri helpotus, että on tuon tason vapaaheittäjä käytettävissä tiukoissa tilanteissa. Loppupelissä sattui tilanne, jossa kukaan kolmesta tuomarista ei katsonut pöytään, kun Karhu pyysi Pyrinnön vapareiden jälkeen vaihtoa. Peli laitettiin käyntiin, vaikka summeri soi ja pöytä seisoi ja huitoi. Kolmikosta kukaan ei edes huomannut, että heittokello ei käy. Karhu ehti hyökätä ja Pyrintö ehti hyökätä ja tehdä kolmenpisteen heiton sisään. Vasta sitten huomattiin vaihtopyyntö ja edelliset tilanteet mitätöitiin.
Tunnetaso nousi tietenkin tästä päätöksestä, jonka tuomarit ja komissaari tekivät yhdessä sääntöjen perusteella. Loppupeli kulki Kauhajoen hienoisessa johdossa ja viimeisillä minuuteilla Pyrintö tappoi hyökkäyksensä antamalla pallon Damon Williamsin käsiin. Karhun miehistä Henri Hirvikoski nakkasi vapauttavan kolmosen ja oli myös vapaaheittoviivalta täydellinen. Ottelu sinetöityi vapaaheittoviivalta kotijoukkueelle.
Ville Tuominen: -Parempi joukkue voitti, mutta harmittaa, että yksi tilanne eskaloitui, kun kello oli seis parin hyökkäyksen ajan. Karhu oli pyytänyt vaihtoa, mutta summeri ei kuulunut kentälle. Käsittämätöntä, että pöydällä ei ole keinoja pysäyttää peliä. Kausi oli muuten olosuhteisiin nähden ok. Ari Tammivaara: -Kokenut joukkue ei antanut meille missään vaiheessa periksi. Loppu oli kori-korista ja meillä lopuksi enemmän pisteitä. Fordin loukkaantuminen sattui pahaan paikkaan, mutta onneksi meillä on varamies hankittuna. Henri Hirvikoski pelasi kovan pudotuspelisarjan. Yleisö oli loistava, ääntä oli kuin peleissä Keski-Euroopassa. Suorat virheet pitää pelaajien jatkossa karsia, ei voida antaa palloa suoraan vastustajalle layuppiin, että voidaan edetä vielä pidemmälle.
Karhu jatkaa ensi torstaina Loimaalla Nilan Bisons Loimaan vieraana.
Ottelun tilastot näet tästä: basket.fi
|
|
|
| 20.04.13 |
|
|
|
|
|
|
Kommentti (1)
|
| 20.04.2013 20:03:20 by . |
| "Damon Williams nousi isosti esiin jo ottelun alkuvaiheissa." Millä tavoin Demon oli alkuvaiheissa esillä? Ehkä negatiivisesti omalle joukkueelle, kun mikään ei onnistunut. Ennemminkin voisi sanoa että täysin pimennossa 1. puoliajan! |
|
|
|
|