EtusivuUutiset Joukkue Info Pelit ja tulokset Linkit Keskustelu Kuvagalleria Video Juniorit Fanit



RSS

Karhu Basket - Uutiset

Takaisin

Karhun kausi on ohi

Karhu kaatui saappaat jalassa kovan taistelun jälkeen. Hieman jäi kaihertamaan se, että voittoa tarjottiin, mutta sitä ei saatu otettua.
Torpan Pojat oli odotetun kova kotisalissaan. Karhu johti tilanteessa 0-1, mutta sen jälkeen ei vieraille enää johtoasemaa tarjottu. Tasatilanteeseen yllettiin neljä kertaa. ToPo johti parhaimmillaan jo 17 pisteellä kolmannella jaksolla. Kauhajoki nousi kuitenkin neljännellä vielä kolmen pisteen päähän, mutta aivan loppuun saakka kiri ei riittänyt. Ottelu oli sarjan ensimmäinen, jossa voittajaa ratkottiin loppuun saakka. Torppa oli vahvempi lukemin 82-72 (44-36). Voittonsa ansiosta ToPo jatkaa välieriin otteluvoitoin 3-1. Vastustaja ei tänään vielä selvinnyt, sillä KTP ja Pyrintö tarvitsevat vielä viidennen ottelun paremmuuden selvittämiseen.

Ensimmäisellä neljänneksellä Kauhajoki ei saanut tukittua Torpan Poikien koritehtailua. Etenkin aiemmissa peleissä vaisusti esiintynyt Hanno Möttölä upotti heittonsa tarkasti. Jakson 26 päästettyä pistettä enteili Karhulle vaikeaa loppupeliä. Tilanne tasoittui hieman toisen neljänneksen aikana, kun Torpan Poikien pelaajista Timo Heinonen, Justin Hawkings ja Chase Griffin olivat virhevaikeuksissa. Jakso silti kotijoukkueelle pisteen erolla.

Tauon jälkeen tuli ottelussa vaihe, jolloin näytti siltä, että Kauhajoki putoaa kokonaan kelkasta. Ainoastaan Kelly Beidler, Clevin Hannah ja Vesa Mäkäläinen onnistuivat kohtuullisesti. Mäkäläisen arvosanaa laskee hieman lukuisat ohiheitetyt vapaaheitot, muuten mies esiintyi pirteästi.

Neljännellä neljänneksellä Kauhajoki kiri kirimistään. 35 minuutin pelin jälkeen oltiin lukemissa 67-64. Tämän jälkeen kotijoukkueen taistelun ilmentymä Kimmo Muurinen teki kahden pisteen korin ja Karhun yritysten jälkeen muuten vaisusti esiintynyt Timo Heinonen toisen. Kauhajoki ei onnistunut omissa yrityksissään, jotka olivat vähän hätäisiä. Vieraat pysyivät kuitenkin iskuetäisyydellä aivan loppuhetkille saakka. Clevin Hannahin viides virhe notkautti hieman Karhun niskaa ja Torppa eteni välieriin.

Molemmat valmentajat suitsuttivat toisiaan pelin jälkeen. Torpan Poikien Tomi Kaminen kertoi olevansa sitä mieltä, että Kauhajoella on tehty aivan upeaa työtä ja lukuisista loukkaantumisista huolimatta päästiin melko pitkälle. Ari Tammivaara sanoi Torpan Poikien olevan hyvä joukkue ja lisäsi olevansa ylpeä myös omista pelaajistaan.

Uuden joukkueen kasaaminen alkaa sitä mukaa, kun pelaajia vapautuu tämän vuoden liigasta. Karhu järjestää kaikille koripallon pelaamiseen ja siinä kehittymiseen vakavasti suhtautuville pelaajille harjoitusleirin toukokuun lopussa. Siitä se sitten taas alkaa.

Tilastot:
basket.fi
16.04.12
Kommentti (0) Lisää kommentti

Kaikki otsikot:
Karhubasket kirppis on avattu (06.05.13)
Pronssiotteluun järjestetään fanibussi (03.05.13)
Pronssipeli kutsuu (02.05.13)
Karhun minipojat -02 voittivat Sima Basket-turnauksen Järvenpäässä (02.05.13)
Torstain liput myyntiin tämän illan aikana (29.04.13)
Historiallinen välierävoitto jatkaa ottelusarjaa Kauhajoella (29.04.13)
Karhubasketin kirppis avautuu 6.5. (29.04.13)
Fanibussi lähtee tänään peliin (29.04.13)
Karhu on selkä seinää vastaan (27.04.13)
Ensimmäinen koitos päättyi tappioon (25.04.13)
Henri Hirvikoski pelaa Kauhajoella myös ensi kaudella (25.04.13)
Toinen fanibussi Loimaalla lähtee (25.04.13)
Toinen fanibussi kymmentä vaille lähtemässä (24.04.13)
Karhubasketin kirppis avautuu taas toukokuussa (24.04.13)
Yksi fanibussi on jo täynnä, toista täytetään (23.04.13)
Muistutus junnuille, keskiviikkona klo 18:00 Koulukeskuksen aulaan (23.04.13)
Läntisen Suomen finaalissa Nilan Bisons Loimaa ja Kauhajoen Karhu (23.04.13)
Lauantain liput tulevat myyntiin huomenna (22.04.13)
Loimaalle järjestetään fanibussi torstaina (22.04.13)
Pyrinnön virallinen faniryhmä pahoittelee tapahtunutta (22.04.13)

Yhteistyökumppanit:

Kirjaudu