Tänään rypistetään jälleen |
|
|
| Karhu selvitti vastustajan ensimmäisen ottelupallon. Tänään jatketaan Kisahallissa ja tavoitteena on pelata keskiviikkona jälleen kotisalissa. |
Kauhajoen Karhun ja Torpan Poikien kohtaamiset ovat 1-2 pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. UrhoTV näyttää ottelun Kisahallista suorana lähetyksenä alkaen klo 18:15. Kauhajoelta lähtee paikalle myös fanibussi.
Kauhajoki on siis jälleen esillä valtakunnallisessa televisiolähetyksessä. Toivoa sopii, että kameroiden edessä esiinnytään niin hyvin, että pelit jatkuvat keskiviikkona kotisalissa. Kaikki tähänastiset kohtaamiset ovat olleet selviä jo hyvissä ajoin ennen päätösvihellystä, mutta jotenkin on sellainen kutina, että tänään pelataan tiukkaa pudotuspelikorista.
Karhu onnistui nollaamaan Torpan tehomiehet niin hyvin viime kerralla, että valmentaja Tomi Kamisella oli aikaa keskittyä ottelun tiimellyksessä myös valokuvien ottamiseen. Tänään pitäisi pystyä samantasoiseen rypistykseen. Kaikki lähtee liikkeelle puolustuspäästä. Kova ja uhrautuva puolustus nostaa itseluottamusta myös hyökkäyspäässä ja juuri tähän puolustuksen kautta tulleeseen tasonnostoon hyökkäyksessä ratkesi edellinen ottelu.
Torpan Pojat on tähänastisissa peleissä sumputtanut Kauhajoen tehopelaajia ja jättänyt muille tilaa. Vapaat heitot on otettava ja mikäli ne löytävät tiensä Kisahallin korisukkiin, voi Karhu hyvin selvittää tämän selkä seinää vastaan pelattavan pelin. Paineet ovat kovat puolin ja toisin. Painetta pitää huippuottelussa olla ja voittajan ratkaisee se, että osaa purkaa paineet oikeisiin, hyviin suorituksiin.
Fanimme Helsingissä, nyt liikkeelle kohti Kisahallia valmiina pitämään mekkalaa ”maalaisittain”. Bussilla tulee täältä n. 30 henkilöä täydentämään vierasjoukkueen kannustusta. Ne, joilla ei ole mahdollisuutta päästä paikan päälle, voivat seurata peliä UrhoTV:ltä. Mikäli Urho ei näy, niin mm. Hotelli Kauhajoen Krouvi näyttää peliä valkokankaaltaan. Myös liiton liveseurannasta voi seurata ottelua ja samaan aikaan pelattavaa KTP-Basket-Pyrintö –peliä myös.
|
|
|
| 16.04.12 |
|
|
|
|
|
|
| Kommentti Peruuta
Linkkien lisääminen kommenttiin ei ole mahdollista.
|
|
|