Nallekarhut tekivät jälleen uuden aluevaltauksen, sillä seuran historiassa saatiin ensimmäistä kertaa jalkeille turnaukseen uusi ikäluokka eli Supermikrot. Supermikrojen ikäluokka muodostuu -04 (ykkösluokkalaisista) tai myöhemmin syntyneistä koripalloilijoiden aluista.
Tässä turnauksessa Karhun pelaavakokoonpanon muodostivat seuraavat pelaajat: Aapeli Nurminen, Luukas Holm, Roni Holma, Aleksi Riihimäki, Rasmus Latva-Panula, Roope Latva-Panula ja Jussi Ikkelä – he kaikki ovat -04 syntyneitä.
Joukkueeseen kuuluvat myös seuraavat pelaajat -04 syntynyt Hans Heidt, -05 syntyneet Eemil Latva-Panula, Joona Perälä ja Aatu Lahola sekä -06 syntynyt Elias Ylipeltola, mutta he olivat valitettavasti tällä kertaa estyneitä lähtemästä reissuun.
Turnausmatkalle lähdettiin Kauhajoelta kohti Henkan kotomaisemia lauantaiaamulla kello 07.30 ja ensimmäinen peli Tampereen Pyrintö vastaan alkoi 11.00. Ottelun ensimmäinen jakso meni hieman ilmapiiriä tunnustellessa ja muutekin peli oli kuin talviunilta heränneen Karhun varovaista liikehdintää, ettei vain vahingossa satutettaisi muita samassa aitauksessa olevia – ensimmäinen jakso Pyrinnölle selvästi 19 – 6. Toisella jaksolla Karhu sitten osoitti luonteensa ja vei sen luvuin 19 – 14, mutta se ei aivan riittänyt ja näin otteluvoitto hienosti pelanneella Pyrinnölle koriluvuin 33 – 25. Karhun pistenallet ottelussa olivat: Roni Holma 4, Aleksi Riihimäki 5, Rasmus Latva-Panula 8 ja Roope Latva-Panula 8.
Päivän toisessa ottelussa Karhu kohtasi Klaukkalan ja siinä ei sitten enää nalleja pidätellyt mikään – talviunet olivat takana ja Karhu voitti ottelun 53 – 16 (34 – 10). Ottelu oli iloista pallorallia läpi ottelun, ja onnistumisia tuli jokaisella pelaajalle lähes jokaisella pelin eri osa-alueilla eli puolustuksen, muutamien hienojen torjuntojen, lukuisien syöttöjen ja runsaiden puolustuslevypallojen ja muutamien hyökkäyslevypallojen alueilla eli juuri niillä alueilla, jotka eivät välttämättä käy ilmi näistä teksteistä, mutta joita joukkue itse arvostaa keskuudessaan mitä suurimmissa määrin – unohtamatta myöskään pisteiden tekoa. Karhun pistenallet ottelussa olivat: Aapeli Nurminen 2, Luukas Holm 2, Roni Holma 6, Aleksi Riihimäki 23, Rasmus Latva-Panula 8 ja Roope Latva-Panula 12.
Karhun osalta turnauksen viimeinen peli oli BC Nokia keltaista vastaan. Peli oli juuri niin tiukka ja yleisöön menevä kuin koripallo-ottelu voi parhaimmillaan olla, sillä loppusummerin soidessa tulostaulu näytti tasapeliä 27 – 27 (Karhun taukojohto 14 – 13) ja näin edessä oli 2 minuutin jatkoaika. Ennen jatkoajan alkamista joukkue tuumi hieman yhdessä, että mikä on hienoon joukkueeseen kuulumisen ja mukavan yhdessä tekemisen jälkeen seuraavaksi hauskinta – vaihtoehtoja eli kaksi: voittaa ottelu tai hävitä ottelu. Joukkue valitsi tuon ensimmäisen vaihtoehdon ja näin jatkoaikavoitto hienosti Karhulle 29 – 27! Karhun pistenallet ottelussa olivat: Roni Holma 4, jossa mukana jatkoajalla tehty voittokori, Aleksi Riihimäki 20, Roope Latva-Panula 4 ja Jussi Ikkelä 1.
Turnauksen anti oli joukkueelle juuri sitä mitä haettiinkin eli tutustumista koripalloturnaukseen ja pelejä hienoja vastustajia vastaan – tästä on hyvä jatkaa.
Lisäksi nallelauma haluaa kiittää BC Nokiaa ja erityisesti Marja Ollia hienoista turnausjärjestelyistä. Kiitos!
VIELÄ PIENEMPI VERKKOKUMMITUS
|