Viime pelimme menivät kuinka menivät... Kirjoitamme 2 edellisestä ottelustamme raportit kun kyyneleet ovat kuivuneet ja olemme pystyneet käsittelemään tapahtumat niiden vaatimalla tavalla. Perjantaina 9.3 rankan koulupäivän jälkeen pyyhälsimme kohti Tamperetta talla pohjassa. Yllätykseksemme jopa kotijoukkue oli paikalla yhtä aikaa kanssamme. Heillä oli myös hämmentävän paljon sekä pelaajia, että faneja! Hämmentävien tapahtumien sarja täydentyi sillä, että 12 henkinen joukkue ei lämmitellyt ollenkaan. Tämän pelin teki erityiseksi myös se, ettei kumpikaan tuomareista ollut kuuro, sokea tai rampa. Peli vihellettiin käyntiin. Ensimmäisestä puoliajasta emme oikein saaneet otetta. Puolustus toimi, mutta tuntui että näimme hyökkäyksessä korin kahtena ja tähtäsimme sokeasti mihin sattuu. Puoliaikaan mennessä tilanne oli kuitenkin hyväksemme. Puoliajan jälkeen aloitimme totisen räiskinnän. Puolustus oli tulinen kuin helvetti ja vastustajien näpit korventuivat, eikä pallo pysynyt hyppysissä. Onneksi meillä homma pysyi hanskassa, vaikka ihastuttava valmentajamme Henri Hirvikoski ei ollut rationalisoimassa peliämme. Sen sijaan pöytäkirjan mukaan peliämme rationalisoi ''J. Käyrä'', tuntematon hahmo, joka oli meille näkymätön kuin Muumien Ninni. Haluamme kuitenkin kiittää katsojiamme (3 kpl) kannustuksesta, joka lietsoi meidät jälleen ehdottomaan voittoon. Peli päättyi 72-25 ja kaikille jäi vallattoman hyvä mieli (paitsi ehkä vastustajillemme)! Pistenaiset: Tiia Hietanen - suolaiset 21 p Lotta Lehtimäki - rapsakat 13 p Elina Vesiluoma - kuohkeat 10 p Riina Heikura - muikeat 7 p ja makeat 7 syöttöä Laura Lehtimäki - väkevät 7 p Katja Vainionpää - pippuriset 5 p Heini Laurila - kauden piste-ennätys: makuhermoja kihelmöivät 6 p Johanna Marttila - raa'at 2 p
|